Kasvatusvärinä black

Viime viikolla syntyi tämän vuoden kolmas gerbiilipoikueemme ♥. Poikueessa on 6 poikasta, joista kaikki black-värisiä. Isä CV-20 Jakarandan Hedvig (black) ja emä Jakarandan Pretty Woman (black). Myös poikasten isovanhemmat ovat kaikki black-värisiä. Poikaset kuvakollaasissa vasemmalla puolella (olivat kuljetusboksissa kuvauksen ajan).

Black on ollut yhdessä burmesen kanssa pääkasvatusvärini jo ihan alusta asti (eka Jakarandan poikue syntyi noin 5 vuotta 8 kuukautta sitten), mutta vasta nyt voi hiljalleen alkaa oikeasti puhua black kasvatuksesta :). Tähän mennessä kyseinen väri on ollut itselläni enemmän tai vähemmän vain burmesen apuvärinä. Nyt kuitenkin siis syntyi poikue, jossa kolmessa polvessa kaikki black-värisiä ♥.

Toki gerbiilikasvatuksessa on ihan hurjasti muitakin huomioon otettavia seikkoja kuin rotumääritelmän mukainen väri (terveys, luonne, laumakäyttäytyminen, ulkomuoto..), mutta kyllä väri kuitenkin on yksi tekijä, jota me viralliset kasvattajat pyrimme jalostamaan eteenpäin.

Black-värin tulisi olla sysimusta, ilman valkoisia karvoja, ilman valkoisia leuka- tai tassumerkkejä. Kuulostaa teoriassa aika helpolta tavoitteelta värikasvatukseen, mutta on käytännössä todella haastavaa. Blackin käyttäminen muiden värien apuvärinä kasvatuksessa on lisännyt/lisää resessiivejä, huonontaa väriä hailakammaksi, tuo valkoisia karvoja jne. Ja näitä onkin haastavaa alkaa jalostamaan pois, kun hyvän värisiä kasvatuseläimiä on vaikeaa löytää.

Tällä hetkellä nyt kuitenkin iloitsen tästä poikueesta ja mielenkiinnolla jään seuraamaan, että mitä heistä kasvaa.