Opiskelemaan gerbiileiden viralliseksi tuomariksi

Kirjoitin aiemmin gerbiiliharrastamisestani postauksessa Gerbiiliharrastamista 6 vuotta. Postauksessa mainitsin, että tämän hetken tulevaisuuden tavoitteeni on valmistua viralliseksi gerbiilituomariksi. Suoritin viime vuoden lopulla TOA:n (tuomariominaisuuksien arviointikoe) ja minut hyväksyttiin viralliseksi tuomariopiskelijaksi. 

Vaikka varsinaiset opiskelut ovatkin vasta edessä päin, niin jo tähänkin mennessä on pitänyt tapahtua aika paljon, jotta ovet tuomariopiskelijaksi ovat ylipäätään auenneet. 

Vaadittavia ja jo suorittamiani asioita ovat muun muassa olleet: 

Valmistuminen gerbiileiden PET- eli lemmikkituomariksi. Tämäkin oli ihan oma prosessinsa eri vaiheineen ja vaatisi oman postauksensa. Valmistuin PET-tuomariksi toissa vuonna.

Kasvattajakurssin suorittaminen hyväksytysti läpi. Suoritettu.

Gerbiilikasvatusta vähintään 3 vuotta takana virallisella kasvattajanimellä ja kunakin vuonna vähintään yhden standarivärisen poikasen rekisteröinti. Itse olen kasvattanut gerbiileitä 5½ vuotta ja rekisteröin aina kaikki poikaset SGY:n viralliseen rekisteriin. Poikasia on syntynyt tähän mennessä Q2-poikueeseen asti eli aakkoset on parasta aikaa menossa toista kertaa läpi kierroksen.

Jokaisena edellä vaaditusta 3 vuodesta on tullut esittää näeyttelyssä vähintään yksi oma standardivärinen kasvatti niin, että se on saanut L1-palkinnon. Omat kasvattini ovat pärjänneet hienosti näyttelyissä, joten tämäkin kohta ylittyy kirkkaasti.

Tällaista kaikkea on siis tähän mennessä jo tullut tehtyä. Nyt sitten vaan odotellaan, että koronatilanne helpottaa ja pääsen näyttelyihin suorittamaan opiskeluihin vaadittavia kuunteluita ja harjoitus- ja koearvosteluita. 

Mikä hevosissa ja ratsastuksessa inspiroi?

Hevos- ja ratsastusharrastustani on nyt takana puoli vuotta. Pohdiskelin, että mikä näiden ensimmäisien kuukausien aikana on saanut innostuksen heppailuun heräämään ja mitkä tekijät tässä harrastuksessa eniten viehättävät itseäni. Seuraavia asioita nousi mieleeni: 

Hevosen läsnäolo ja yhteys. Suuren hevosen lähellä oleminen, harjaaminen, rapsutteleminen jne on voimaannuttavaa. Jotenkin sitä aistii voimakkaasti hevosen läsnäolon, vaikka heppa vaan seisoisi paikallaan hoidettaessa eikä näennäisesti reagoisikaan paljoakaan, mutta selvästi kuitenkin aistii tilannetta. Tätä en osaa oikein sanallisesti tarkemmin kuvata, läsnäolo ja yhteys on tunne kehossa ja mielessä :).

Omien pelkojen voittaminen ja edistymisen huomaaminen. Alkuun jo se, että uskalsin nousta hevosen selkään ensimmäisiä kertoja elämässäni ja osasin itsenäisesti ohjata hevosta käynnissä kentällä tuntuivat hienoilta saavutuksilta. Ratsastus on vaikea laji ja joidenkin juttujen kanssa ”takkuaminen” välillä toki myös turhauttaa. Näinä hetkinä kun muistelee vaikkapa sitä, etten ole vielä vuosi sitten ollut ikinä edes hevosen lähellä ja selässä, niin siihen nähden edistymistä on tapahtunut kyllä ihan hurjasti.

Heppailu on mitä parhainta mindfulnessia. Ratsastaessa ja hevosten seurassa sitä on tietoisesti läsnä juuri tässä ja nyt. Keskittyen hoitaessa ja maastakäsitellessä hevoseen, ja ratsastaessa myös oman kehon hallintaan, liikkeisiin ja ratsastusopettajan ohjeisiin. Siinä ei mieti menneitä eikä tulevia, vaan on läsnä nykyhetkessä.

Hyvinvointia ja terveyttä edistävät tekijät; liikunta ja yhteisöllisyys. Ratsastaessa saa liikuntaa ja se lisää kehonhallintaa. Nostan tässä kohtaa esille myös yhteisöllisyyden. Kun käy samalla tallilla, alkaa ikään kuin hiljalleen kuulua siihen ”talliyhteisöön” ja ratsastusporukkaan. Juuri joki aika sitten neurologi Markku T. Hyypän kirjoittamana mielenkiintoisista tutkimustuloksista, hän kirjoitti muun muassa näin ”Sosiaalis-kulttuurinen pääoma pidentää ikää tehokkaammin kuin laihduttaminen tai kuntoilu, ja lenkillekin kannattaisi lähteä porukalla”.

Olen aina ollut eläinrakas. Tykkään hoitaa eläimiä ja puuhailla niiden kanssa.

Gerbiiliharrastamista 6 vuotta

Aktiivinen gerbiiliharrastaminen ja -kasvattaminen ovat kuuluneet elämääni yli 6 vuoden ajan. Vuonna 2015 meille saapui ensimmäiset kasvatauseläimeni kahdelta viralliselta gerbiilikasvattajalta (toiselta tuli uroksia ja toiselta naaraita). Tuolloin aloin myös aktiivisesti keräämään tietoa gerbiileiden kasvatuksesta, opiskelemaan Suomen gerbiiliyhdistyksen (SGY) kasvattajamateriaalia, käymään gerbiilinäyttelyissä ja hankkimaan tarvikkeita, kuten lisää terraarioita gerbiilihuoneeseen.

Tammikuussa 2016 syntyi ensimmäiset poikueeni ja samana vuonna sain myös SGY:n virallisen kasvattajanimen Jakarandan. Kasvattajanimi ei tullut ”kuin Manulle illallinen”, vaan sen eteen piti tehdä työtä. Kuten suorittaa SGY:n teoriakoe ja käytännön koe genetiikkaosioineen, tehdä kirjallinen selvitys omista kasvatuseläimistä ja -tiloista, kasvatuksen tavoitteista jne. Kasvataukseni päävärit ovat black, burmese ja smoke.

Kasvatuksen ohella olen toiminut kuluneina vuosina aktiivisesti myös erilaisssa SGY:n toimihenkilötehtävissä, kuten Aavikkorumpu-jäsenlehden päätoimittajana. Olin myös kaksi kautta SGY:n hallituksessa, ensimmäisenä vuonna varajäsenenä ja toisena varsinaisena jäsenenä.

Gerbiilinäyttelyt ovat olleet keskeinen osa gerbiiliharrastamistani. Ympäri Suomea on tullut reissattua näyttelyissä, aina Oulusta Helsinkiin ja Kuopiosta Humppilaan. Huikeimmat tulokset ovat olleet:


– 3 x Vuoden Kasvattaja tittelin voitto. Vuosina 2017, 2019 ja 2020.

– 2 x Vuoden Voittaja gerbiilit; 2019 Jakarandan Quicksand (burmese) ja 2020 Jakarandan Elmeri (smoke).  

Tämän hetken tulevaisuuden tavoitteeni gerbiiliharrastamisen saralla on valmistua viralliseksi gerbiilituomariksi. Suoritin viime vuoden lopulla TOA:n (tuomariominaisuuksien arviointikoe) ja minut hyväksyttiin viralliseksi tuomariopiskelijaksi.  Nyt sitten vain odotellaan, että korona helpottaisi ja pääsin suorittamaan opiskeluihin sisältyviä harjoitteluita. Nämä tapahtuvat näyttelyissä live-tilanteissa, joten opiskelutkaan eivät voi edetä ennenkuin näyttelyitä päästään taas järjestämään.

Miten päädyimme Coton de Tuleariin?

Noin 3½ vuotta sitten koirakuume alkoi painaa päälle minulla ja tyttärellämme. Koiran hankkiminen on toki aina iso ja vastuullinen päätös, mutta meidän perheessä siihen toi vielä lisähaastetta mieheni koira-allergia. Hän oireili koirista nenän ja silmien vuotamisella sekä iho-oirein (hengenahdistusta ei ole koskaan ollut). 

Toivoa puolestaan alkoi löytyä netin erilaisilta palstoilta, jossa ihmiset kertoivat kokemuksiaan koirista allergiaperheissä. Tokikaan kaikille ei ollut mikään rotu sopinut yrityksistä huolimatta, mutta paljon löytyi myös positiivia kokemuksia. Esimerkiksi villakoirat, vesikoirat, bichon sukuiset pikkukoirat ja Australian labradoodle olivat sopineet osaan allergiakodeista.

Alkuun aloimme tutkia Australian labradoodlea, joka vaikutti viehättävältä ja kiva luonteiselta koiralta. Kävimme eräässä kivassa perheessä tutustumassakin rotuun eikä mies saanut kyläillessä mitään oireita, joskin kotiin päästyämme lievä ihon kutina tuli jälkioireena. 

Australian labradoodlessa itseäni mietitytti aavistuksen se, ettei se ollut virallinen koirarotu Suomessa ja ei-kasvatukseen ostettavien lemmikkikoirien sterilointiin/kastrointiin tulisi ostajan aina sitoutua (en kokenut näitä siis varsinaisena esteenä, mutta rotu poikkesi kuitenkin tässä mielessä muista ”allergiaystävällisistä roduista”). Kaikkein eniten alkoi kuitenkin pohdituttamaan, että ehkäpä pienempi kokoinen koira voisi sopia meille paremmin, koska tuolloin 8-vuotiaan tyttärenkin oli tarkoitus ulkoiluttaa koiraa.

Pienikokoisia allergiaystävällisiä koirarotuja tutkiessa löytyi sitten Coton de Tulear. Cottoni vaikutti luetun perusteella lapsiperheeseen sopivalta, kiva luonteiselta eikä rodulla vaikuttanut olevan erityisempiä suuria terveyshuolia, vaan se vaikutti suhteellisen terveeltä rodulta. 

Luetun myötä sitten päädyimme miehelle tutun perheen luokse kylään, joilla oli Coton uros. Heidän Coton oli aivan ihana. Tykkäsi silittelystä ja esitti meille emännän kanssa hienoja temppuja, joita he olivat yhdessä harjoitelleet. Ja mikä hienointa, mies ei saanut kylässä eikä kyläilyn jälkeen mitään allegiaoireita. 

Tästä rohkaistuneena aloimme selvitellä asiaa lisää ja mistä meille voisi löytyä oma Coton de Tulear. Noin puoli vuotta myöhemmin meille sitten saapui Daisy. Postauksen kuvissa Daisy pentuna miehen kanssa. 

Pääasiassa mies on pärjännyt hyvin ja ilman allergiaoireita. Ei kuitenkaan täysin oireetta. Joskus nenä saattaa alkaa vuotamaan ja tuolloin hän ottaa allergialääkkeen. Tämä vaikuttaa täysin sattuman varaiselta. Eli siis ihan samanlaista koiraelämää eletään jatkuvasti ja joskus nenä alkaa vuotamaan, vaikkei mitään tehtäisikään erilailla kuin aiemmin. Onneksi kuitenkin kaikki on mennyt pääasiassa hyvin ja näyttää, että meidänkin perhe on yksi positiivisten kokemusten joukkoon päässeistä allergiakoiraperheistä.

Eläinharrastusblogin uudet tuulet

Hei, lämpimästi tervetuloa uudelle eläinharrastus- ja lemmikkisivustolleni .

Kirjoitin aiemmin eri osoitteessa Askeleita-nimistä eläinharrastusblogia. Pidempään ehti jo tuntua, että olisi hienoa saada blogialustalleni jotain uusia tuulia ja uutta ilmettä. Myös blogin nimeksi kaipailin sellaista, joka kuvaisi paremmin kirjoittamaani sisältöä. Näiden pohdintojen tuloksena päädyin luomaan tämän uuden sivuston ja vaihtamaan samalla nimeksi Suvin lemmikit.

Aihealueet sinällään jatkavat samoina kuin aiemminkin; koirissa, gerbiilikasvatuksessa ja heppailussa. Ripauksen lifestylea suunnittelen lisäksi ottavani jatkossa blogiin mukaan. Aika sitten näyttää, millaiseksi uusi sivusto ajansaatossa muovautuu :).