Miten päädyimme Coton de Tuleariin?

Noin 3½ vuotta sitten koirakuume alkoi painaa päälle minulla ja tyttärellämme. Koiran hankkiminen on toki aina iso ja vastuullinen päätös, mutta meidän perheessä siihen toi vielä lisähaastetta mieheni koira-allergia. Hän oireili koirista nenän ja silmien vuotamisella sekä iho-oirein (hengenahdistusta ei ole koskaan ollut). 

Toivoa puolestaan alkoi löytyä netin erilaisilta palstoilta, jossa ihmiset kertoivat kokemuksiaan koirista allergiaperheissä. Tokikaan kaikille ei ollut mikään rotu sopinut yrityksistä huolimatta, mutta paljon löytyi myös positiivia kokemuksia. Esimerkiksi villakoirat, vesikoirat, bichon sukuiset pikkukoirat ja Australian labradoodle olivat sopineet osaan allergiakodeista.

Alkuun aloimme tutkia Australian labradoodlea, joka vaikutti viehättävältä ja kiva luonteiselta koiralta. Kävimme eräässä kivassa perheessä tutustumassakin rotuun eikä mies saanut kyläillessä mitään oireita, joskin kotiin päästyämme lievä ihon kutina tuli jälkioireena. 

Australian labradoodlessa itseäni mietitytti aavistuksen se, ettei se ollut virallinen koirarotu Suomessa ja ei-kasvatukseen ostettavien lemmikkikoirien sterilointiin/kastrointiin tulisi ostajan aina sitoutua (en kokenut näitä siis varsinaisena esteenä, mutta rotu poikkesi kuitenkin tässä mielessä muista ”allergiaystävällisistä roduista”). Kaikkein eniten alkoi kuitenkin pohdituttamaan, että ehkäpä pienempi kokoinen koira voisi sopia meille paremmin, koska tuolloin 8-vuotiaan tyttärenkin oli tarkoitus ulkoiluttaa koiraa.

Pienikokoisia allergiaystävällisiä koirarotuja tutkiessa löytyi sitten Coton de Tulear. Cottoni vaikutti luetun perusteella lapsiperheeseen sopivalta, kiva luonteiselta eikä rodulla vaikuttanut olevan erityisempiä suuria terveyshuolia, vaan se vaikutti suhteellisen terveeltä rodulta. 

Luetun myötä sitten päädyimme miehelle tutun perheen luokse kylään, joilla oli Coton uros. Heidän Coton oli aivan ihana. Tykkäsi silittelystä ja esitti meille emännän kanssa hienoja temppuja, joita he olivat yhdessä harjoitelleet. Ja mikä hienointa, mies ei saanut kylässä eikä kyläilyn jälkeen mitään allegiaoireita. 

Tästä rohkaistuneena aloimme selvitellä asiaa lisää ja mistä meille voisi löytyä oma Coton de Tulear. Noin puoli vuotta myöhemmin meille sitten saapui Daisy. Postauksen kuvissa Daisy pentuna miehen kanssa. 

Pääasiassa mies on pärjännyt hyvin ja ilman allergiaoireita. Ei kuitenkaan täysin oireetta. Joskus nenä saattaa alkaa vuotamaan ja tuolloin hän ottaa allergialääkkeen. Tämä vaikuttaa täysin sattuman varaiselta. Eli siis ihan samanlaista koiraelämää eletään jatkuvasti ja joskus nenä alkaa vuotamaan, vaikkei mitään tehtäisikään erilailla kuin aiemmin. Onneksi kuitenkin kaikki on mennyt pääasiassa hyvin ja näyttää, että meidänkin perhe on yksi positiivisten kokemusten joukkoon päässeistä allergiakoiraperheistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s